Avointa Peliä: Via Dolorosa – mestaruustie
Kun aikaa kuluu, salaiset asiat muuttuvat huikeiksi tarinoiksi menestyksen taustalla. Kuinka pienestä lumipallon pyöriminen oikeaan tai väärän suuntaan voi olla kiinni? Mitä kaikkea tapahtuu julkisuudelta piilossa? Emil Larmin päiväkirjamainen muisteleminen viime kaudesta kultamitali kaulassa ei jätä ketään kylmäksi.
Tarina löytyy Oranssia Kultaa – tarinoita Kerhosta -kirjasta.
Mestaruuskaudella Tapaninpäivänä meillä oli peli Lappeenrannassa. Ennen ottelua sanoinkin jollekin, että kroppa tuntuu paremmalta kuin kertaakaan tällä kaudella. Todella irtonainen olo. Ottelun ensimmäisessä erässä aivan harmittomassa tilanteessa nivusen seudulta kuului naps. Eihän tällä luonteella todellisuutta uskota, pakko oli jatkaa vielä muutama minuutti ja päästää selän taakse maali, jonka väitän, että olisi jäänyt menemättä ehjänä.
Sitten tutkittiin ja saatiin onneksi varmuus, että operaatiota ei tarvita, paranee kuntoutuksella. Kuntoutusajan kun sain lääkäriltä, niin valmennukselle laitettiin vähän päälle ja julkisuuteen vielä vähän lisää, ihan pelkästään tilanteen rauhoittamiseksi, jos tulee vaikka takapakkia. Kaikki meni hyvin ja pääsin palaamaan takaisin peleihin optisimman aikataulun mukaan.
Olisiko meillä ollut neljä vieraspeliä, sitten ensimmäinen kotipeli. Menin kulmaan kiekolle ja vedin rallit maalille palatessa oman jalan päälle. Samantein huomasin, että polvessa tapahtui jotain, mikä ei ole hyvä asia. Jälleen yritin muutaman minuutin taivutella polvea, ihan kuin ongelma vaikka poistuisi itsestään. Sitten kun huomasin, että se taivu enää mihinkään ja jäähän menemiseen ei ole mitään mahdollisuutta, ymmärsin, että pakko tulla pois.
Synkkä ilta
Sinä iltana ajatukset olivat erittäin synkät, aivan hirveä kipu päällä, polvi turvoksissa ja makasin vain olohuoneen lattialla. Siinä vaiheessa mietin vain, että tässäkö oli viimeinen peli oranssissa paidassa, kaupungissa, miltä olin saanut, niin paljon, etteivät sanat riitä kertomaan. Tutkimukset antoivat sitten vähän valoa tunnelin päähän. Operaatiota ei tarvita, kyseessä oli eri jalka, joten saman vamman kerrannaisuudesta ei ollut kysymys.
Kaksi viikkoa ennen runkosarjan loppua Lehtolan Juha tuli sanomaan, että nyt jäälle on mentävä. Kestää tai ei, mutta testattava on sekä tuntumaa saatava. Jään ulkopuolella polvi tuntui jo hyvältä, jäälle kun mentiin, niin en päässyt jäähän ollenkaan. Tuntui todella pahalta, kun ei pystynyt tekemään mitään. Sitten sitä teipattiin ja oltiin lisää jäällä, pikkuhiljaa pystyi tekemään jotain.
Pari päivää ennen runkosarjan viimeistä peliä polvea testattiin puuduttamalla se treeneihin. Sitä kautta tuli uskoa niin paljon, että hyppäsin kehiin viimeiseen peliin puudutettuna. Voitimme. Onneksi saimme viikon lisää huili aikaa, joka oli itselle elinehto sille kaudelle, sillä pelin jälkeisenä päivänä en pystynyt kävelemään tai suoristamaan polvea lainkaan.
TPS-sarjassa katkaisimme ottelusarjan vaiheessa, jossa häviöllä olisi seuraava peli ollut heti seuraavana päivänä. En olisi millään pystynyt pelaamaan sitä, onneksi jälleen tuli viikon huili meille täydelliseen väliin. Tappara-sarjassa yhden pelin erätauolla minulle laitettiin kolme piikkiä polveen, kun olisi pitänyt jo lähteä jäälle, minulla oli vielä piikki polvessa. Hyvä kun ehdin pelin alkuun kentälle.
40 puudutuspiikkiä!
Koko playoffs-peleissä laskin, että 40 piikkiä minulle lyötiin polveen. Välipäivänä en harjoitellut muuten kuin yritin saada polven jälleen liikkumaan edes vähän. Jos menin jäille, niin pelkästään seisoin vanhanliiton maalivahtina kiekon edessä. Ensimmäiseen finaaliin vielä piikki laitettiin, sitten ei enää tarvinnut. Sitä ennen puudutuskohtaa oli jouduttu laajentamaan, koska puudutusalue tuli kosketusaraksi. Mutta sama kohta osui aina ensimmäisenä jäähän, joten loppuvaiheessa jouduttiin puuduttumaan myös araksi tullutta puudutuskohtaa.
Tämän kokemuksen jälkeen voin kyllä allekirjoittaa heti, että vaikeudet kasvattavat pelaajana ja ihmisenä. Ja kun teet tarpeeksi hommia, niin suunta muuttuu. Siitä olkoon osoituksena meidän Suomen mestaruus. Ja kun vielä kauden oltua jo ohi, lomaillessani Portugalissa, agentti lähettää useamman NHL-tarjouksen, joista sain valita.
Olivathan kaudet oranssissa kaupungissa… niitä en unohda ikinä.
Emil Larmi
Osta oma kirjasi ja lue kaikki tarinat!Avointa peliä – Marko Syrjälä
29.09.2019 17:27
Jaa artikkeli:
