Auroraliigan runkosarja tulee tänä viikonloppuna päätökseen ja kärkikaksiikko on jo selvillä ennen viimeisiä otteluita. Runkosarjan ykkönen on Kiekko-Espoo, jolla pisteitä on 84. Espoolaisten takana on HPK (68 pistettä). Joukkueet pelaavat vielä kerran, joten pistemääriin saattaa tulla pienoisia lisäyksiä.
HPK kohtaa viimeisellä kierroksella Turun Palloseuran. Kauden aiemmista kohtaamisista TPS on voittanut yhden voittolaukausten jälkeen ja HPK kaksi muuta varsinaisella peliajalla.
Kiti Seikkula on pelannut pisteiden valossa loistavan kauden. Ennen runkosarjan viimeistä ottelua kasassa on 55 tehopistettä. Maaleja Seikkula on tehnyt 27 ja syöttöpisteitä on 28.
Kuva: Inka Kuusien
Tehopisteet eivät tule itsestään ja yksin.
– Pisteitä on hyvin tullut, mutta siihen tietenkin vaikuttaa myös muiden tekeminen.
Vahvaa kautta ja oman piste-ennätyksensä selvästi tekevä Seikkula on luonnollisesti tyytyväinen kauteen tähän mennessä.
– Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen omaan kauteen, että olen pystynyt tuomaan omia vahvuuksia pelistä toiseen kentälle. Koen, että on ollut sellainen tasaisen varma suoritusprofiili ottelusta toiseen.
Kuva: Inka Kuusinen
Auroraliigan pudotuspelit alkavat ensi viikolla ja HPK:n ensimmäisen kierroksen vastustaja on mitä todennäköisemmin runkosarjan päätösottelussa vastaan asettuva TPS.
Pudotuspeleissä tasainen suorittaminen olisi ehdottoman tärkeää.
– Heittelyä on ollut hieman ja viime pelit ovat olleet sillä tavalla hieman heikompia, mutta silti ollaan pystytty voittamaan ja tämä on hyvä merkki, että hieman heikommallakin suorituksella pystytään kairaamaan voittoja.
– Mutta pudotuspelejä ajatellen niin ehdottomasti täytyy ottaa vielä steppi eteenpäin. Kokonaisvaltaista pelaamista ja sitä, että pystytään olemaan pelistä toiseen joukkueena se paras mahdollinen ja saamaan kaikki irti.
Oman osansa otteiden heittelyyn ovat tuoneet loukkaantumiset.
– Toki nyt on ollut hieman rikkonaistakin, kun on tullut paljon loukkaantumisia. Eihän se saisi vaikuttaa, mutta väkisin siinä niin hieman käy kun menee esimerkiksi kaikki kentälliset aina uusiksi, Seikkula sanoo.
Kiti Seikkulan matka jääkiekon pariin on ollut samanlainen kuin kaksoissisko Hetalla. Molemmilla kuluva kausi on jo kahdeksas perättäinen HPK:n paidassa.
– Aika samanlainen se on kuin Hetalla. Iskän puolelta se vahvasti tulee ja heti kun opittiin kävelemään, niin lyötiin kyllä luistimet jalkaan ja vietiin jäälle. Ei siinä paljoa kyselty, mutta aina me ollaan tästä tykätty. Hetken aikaa harrastettiin myös balettia, mutta se jäi aika nopeasti pois. Pienestä pitäen ollut ykkösjuttu ja se mihin on halunnut panostaa, Seikkula kertoo.
Vaikka jääkiekko on ollut aina se ykkösjuttu, niin myös muut lajit ovat tulleet tutuksi.
– Sen kummemmin ei tullut muuta harrastettua, mutta aina me jossain koulujen välisissä jalkapalloturnauksissa oltiin mukana ja myös maastojuoksukisoissa ollaan oltu, että kyllä sieltä monipuolisesti löytyy kaikkea.
Kuva: Inka Kuusinen
Itseään Seikkula kuvailee työteliääksi ja luisteluvoimaiseksi pelaajaksi. Myös muut vahvuudet ovat hänen itsensä mielestään selkeitä ja helppo nostaa kysyttäessä esille.
– Olen sellainen luotettava pelaaja, että kaikenlaisiin tilanteisiin voi minut laittaa kentälle. Pelinlukutaito ja aloitukset ovat myös vahvuuksia.
23-vuotias Seikkula on ehtinyt pukemaan uransa aikana päälleen myös maajoukkuepaidan.
Hän haluaa mitata itsestään irti maksimit, mutta ainoaksi selväksi tavoitteeksi esille nousee vain yksi asia.
– Isoin tavoite on se, että pysyisi terveenä ja pystyisi nauttimaan pelaamisesta mahdollisimman pitkään. Haluan ulosmitata oman maksimaalisen potentiaalin.
– Mitään sellaista konkreettista tavoitetta ei ole, että pitäisi pelata jossain tai voittaa jotain tiettyä. Ne palkinnot tulee sitten, jos on tullakseen, Seikkula päättää.
Teksti: Tero Kivistö
Kuvat: Inka Kuusinen